Viisi kuukautta töitä jäljellä.
Niin se vaan olis, että elokuun loppupuolella alkaisi tämän naisen toinen äitiysloma. Meidän toinen pieni siis ilmoitti tulostaan helmikuun alussa ja ensimmäisessä ultrassa käytiin viime perjantaina ja sielähän se meidän pieni rakkaus köllötti niin tyytyväisenä ja kaikki oli hyvi.
Tästä se kaikki sitten taas alkais, kovasti ollaan jo mietitty vauvalle nimeä ja mietitty mitä kaikkea meidän pitääkään pienelle hommata.
Tuleva isosisko höpöttelee joka päivä vauvasta ja neiti onkin jo kerännyt kaikkia aarteita vauvalle, myös unikaveri on jo valittuna. Jannelle oonkin sanonut että saa nähdä kenelle tää odotus aika käy pisimmäksi.
Toukokuun loppupuolella meillä olisi rakennetulta ja sielä jos sitten saatais vauvan sukupuoli tietoon, niin saataisiin ruveta jo hommaamaan pienelle kaikkea. Alustavasti ollaan jo puhuttu, että rakenneultran jälkeen lähdetään Tampereelle shoppailemaan vauvalle kaikkea tarvittavaa, Alician jäljiltä kun meni aika paljon tavaraa myyntiin. Toki netistä on jo aika paljon tullut katseltua että mitä voitais haluta, mutta kivahan se on sitten ihan liikkeessä ammattilaisen kanssa keskustella ja tutkia.
Raskaus aika on tähän asti ollut hyvin erilainen, kuin mitä Alician aikana. Närästys ja 24/7 kestävä pahoinvointi ja väsymys olis mukana aina 12 viikolle asti, jonka jälkeen ne ovat helpottaneet, toki närästys tulee vieläkin aina välillä kaveriksi, varsinkin jos on edellisestä syömis kerrasta liian pitkä aika. Vettä voisin myös juoda koko ajan, mutta siitä ei onneksi ole niin haittaa. Ihmeellisiä mielitekoja myös tulee ja menee vähä väliä, ei ole vielä mitään varsinaista hiemoa tullut mihinkään, että jotakin olisi pakko saada koko ajan ja heti. Vaatteet olen myös joutunut vaihtamaan jo äitiyshousuihin ja legginseihin, kun omat housut eivät enää menneet kiinni, tämäkin siis tapahtui neljä viikko aikasemmin, mitä Alician aikana. Toivotaan että olot ja mahankasvu rupeisi tästä tasaantumaan.
Kommentit
Lähetä kommentti